Viime viikonloppuna minut oli kutsuttu Pohjois-Ruotsiin erä messuille ja nättiin Fävikeniin näyttämään koiriani ja puhumaan miksi olen sitä mieltä, että tottelevaiset metsästyskoirat ovat parempia
. Messut olivat erittäin mukavat ja tunnelma oli huipussa. Kiitän kaikkia teitä siellä pohjoisessa hauskata viikonlopusta ja uusista tuttavuuksista. Myös kiitos Jeppe Stridhille perheineen sekä Holmgrenin perheelle kaikesta avusta. Katsokaa mitä nämä messut voivat tarjota:
Fäviken Game Fair
Matka takaisin Slovakiaan vie minut perinteisesti, itä-Tanskaan ystäväni Pallen luo. Meidän on tarkoitus metsästää kettuja erityisesti Mollyn kanssa ja tuomari on mukana. Mutta reissu kesti, aloitimme yhdeksältä ja lukuisien tyhjien pesien tarkastuksen jälkeen alkoi mieli olemaan sillä alalla että missä ne ketut ovat. Tuntui, että kaikki ketut olivat maan päällä koska sää oli niin kaunis. …Lue lisää »
Meidän “Molly” on tulossa Suomeen paritettavaksi seuraavaan jouksuun sekä pennuttamaan. Urosta hänelle emme ole vielä täysin päättäneet mutta lähitulevaisuudessa sekin tiedetään. Mollyhan oli viime vuonna sakuleirin kumpanakin päivänä kokeen paras koira koetuloksilla B-44 ja A-50 (eli Suomen käyttövalio). Hän on myös Ruotsin käyttövalio sekä viime vuoden tanskan jalostuskokeissa paras narttu. Pelaavana mettäkoirana häneltä on ammuttu useita villisikoja, peuroja seka kettuja. …Lue lisää »
Nyt meillä on ollut paljon lunta täällä Etelä-Ruotsissa. Jopa liikaa. Viime sunnuntaina saimme perua metsästyksen kun lunta oli niin paljon, että oli aivan mahdotonta edes kiertää autolla metsästysmaata. Lunta reiden puoliväliin ei ollut ihan sitä mitä odotin täälläpäin. Tokihan on mukavaa kun on lunta, mutta ei voinut käyttää koiria ajavina kun tuskin itse pystyy kävelemään lumen läpi. No, päätimme että seuraavana päivänä koitetaan maan alta. …Lue lisää »