7 6 5 1 2
joulu  08

Kun metsästyskokeet saatiin valmiiksi syksyllä olen kärsimättömästi odottanut että ajometsästys koirien kanssa alkaisi. Täällä Slovakiassa se alkaa vasta marraskuussa. Joten suurin osa minun metsästys kavereilla kausi alkaa kuukautta aiemmin. Niinpä lokakuussa minulle tuli metsästys tarinoita toisensa jälkeen, miten koirat olivat toimineet. Pystyin todella kuulla heidän yksityiskohtaisista kuvauksista että nyt oli koirakuljettajien aika. Ilosta ei voi erehtyä, nyt oli yksinkertaisesti parasta aikaa. Olin toki innoissani kaikkien tarinoista, mutta hieman turhauttavaa, kun sitähän haluaa olla mukana!

…Lue lisää »

loka   04

Olen jo sanonut mutta on sanottava uudelleen: mikään metsästys ei niin mukavaa kuin koiran kanssa. Ja sitä hauskempaa omien koirien kanssa. Ruotsissa alkoi tänään metsästys karkoittavilla ja ajattavilla koirilla. Eli toivotan kaikille menestyksekästä metsästyskautta. Itse olen aloitin Saksassa jo pari viikkoa. Mollyn ensimmäinen jahti parissa Pohjois-Saksan monissa maissipelloissa. Ja voin väittää tämäntyyppinen jahti on vaikeaa ja monimutkaista: näkyvyys on nollasta muutamaan metrin, niin että mahdollisuus että saat ampua on promilletasolla. Mutta jännittävää ja hauskaa on kun sitä onnistaa.
Pieni pätkä näyttääkseen kuinka vaikeaa voi olla ja miten nopeasti asiat tapahtuu: …Lue lisää »

syys   07

Olimme Ingemar Tykessson luona jäljestyskoulututtamassa Nellyä, Mollyä ja Dexteriä. Kolme koiraa ja täysin erilaiset työtavat joten haaste oli lukea jokainen kunnolla. Esimerkiksi Nellyn työtahti oli 22 minuuttia ja 600 metriä kun Ingemarin karkeakarvainen saksanseisoja meni kolmasosa ajasta. Olemme kaikki erilaisia …

Tässä pieni iphone-pätkä, kun Nelly jäljestää: …Lue lisää »

elo    08

Tänään Pax Mariae Gemma “Molly” ja minä oltiin luolakoirien taipumuskokeissa Bassholmassa. Palaveri tasan 08.00 ja info kertoi että uusi tuomariaspirantti oli kokeneen Björn Dahlströmin kanssa oppimassa joten kokeet tulivat kestää vähän tavallista pitempää. Mitäpä se haittaa kun uusi tuomari on valmistumassa :-) . Kokeet menivät hyvin ja Mollystä tuli RUOTSIN että SUOMEN KÄYTTÖVALIO!