7 6 5 1 2

Filosofia

Jeppe Stridh

Filosofiani koirista sekä koirakoulutuksesta on saanut leimansa ennen kaikkea kahdelta ”koira-ikonilta”; Jeppe Stridh ja Anders Landin.

Ruotsissa tunnetu Jeppe on suoralla, selkeälla mutta aina ystävällisellä tavalla ollut apuna ja tukena alusta lähtien koiraurallani. Hänen valtavan osaaminen ja tietopankki on opettanut mahdottoman paljon miten perustetaan koiransa kanssa hyvä ja terve kontakti.

Anders, ”karkeakarvaisten seisojien-guru” joka kuuluu ruotsin parhaimpiin koirakouluttajiin seisoville koirille ja jonka aina löytää top 5 parhaan joukossa metsästyskokeissa. Hänelta olen saanut arvokkaita vihjeitä metsästyskoulutuksesta ja miten koira valmistetaan metsästykseen.

Anders Landin

Yhteistä näillä ”koira-ikoneilla” on että kuinka paljonkaan rakastamme meidän neljäjalkaista perhejäsentä niin koira on kumminkin koira. Sillä haluan sanoa että meidän ihmisten on käytettävä signaaleja jota koira ymmärtää. Selkeillä ohjeilla ja rakkaudella moutoilemme metsästyskoiran johon voimme luottaa.